Olet sivulla: Etusivu

Kaizerin mietteitä Kuolleen maan jälkeen v. 1019

Tulosta PDF
Viimeaikaiset tapahtumat ovat laittaneet Kaizerin mietteliääksi.

Olemme viime aikoina juosseet ympäri maailmoja sellaisella kiireellä, että hädin tuskin olemme ehtineet miettiä missä mennään. Entistä suuremmat huolet ja tulevat vaarat ovat vaatineet meitä puuttumaan niihin ja uskoakseni olemme hyvin työmme tehneetkin.

Arjeksemme on tullut sekaantua aina uudestaan mahtavista mahtavimman, Thanatoksen toimiin. Tätä olemmekin pyyteettä tehneet, enkä äkkiseltään edes muista kuinka monta hänen juonta olemme pilanneet. Noh, niin monta kuitenkin, että hän henkilökohtaisesti on jo meidän kimppuun käynyt, mikä on jotain mitä tuskin kukaan muu elossa oleva pystyy sanomaan.

Aika näyttänee mikä merkitys Ikuisen Silmän haltuunotolla ja Kaaoksen herra Mestari Hasoduksen kukistamisella oli. Ilmeisesti tuota äärimmäisen voimakasta artefaktia käytettiin ainakin vapauttamaan yölohikäärme Synn. Tämä ei toivottavasti kerennyt onnistua, mutta varmaankin sen aikataulu nopeutui. Jokatapauksessa yhdestä asiasta olen varma: Tulemme kohtaamaan Synnin vielä uudestaan, jokainen meistä.

Thyatiksessa on kehittymässä tilanne, joka taatusti tulee taas vaikuttamaan naapurimaihin. Thanatoksen käynnistämä hanke, jossa osallisena ainakin myrksyjoukot ja korruptoituneet senaattorit, lienevät yksi suurimmista haasteista, sillä on tulossa sota, jonka veroista ei ole nähty.

Meidän tulee varoittaa tästä kaikesta uskottujamme Glantrissa, Karameikosissa ja Thyatiksessa. Tämän jälkeen voimme toivottavasti hengähtää hetken ja keskittyä itseemme kerrankin.

Minä ainakin aion meditoida ja tavoitella yhteyttä kuolemattomaani Asteriukseen, tarjota hälle Ikuista Silmää ja kysyä mitä hän sillä haluaa minun tekevän. Toivottavasti opin myös mitä - tällä kertaa yhtään liioittelematta - eeppinen kykyni Valon Kaari tekeekään ja kuinka sitä pystyn käyttämään.

Yashi ei vielä tietääkseni ole ylittänyt vaatimuksia tavoitella kuolemattomuutta, mutta Robwais ja Dorfar ovat, ja he varmaankin aloittavat heti ensi tilassa syvän meditoinnin katsoakseen vastaako kukaan kuolematon heidän kutsuunsa. He keskittyvät minuuksiinsa, omiin itseihinsä , omiin vahvuuksiinsa, luonteenpiirteihinsä ja niihin asioihin mitkä ovat heitä omimpiaan. Se kuolematon, joka kokee nämä itselleen läheiseksi, saattaa lähestyä heitä ja tarjota apua matkalla kuolemattomuuteen.

Itse haluan, kuten varmaan kaikki muutkin haluavat kouluttautua sekä aseissa että tavallisimmissa taidoissa. Kääpiöllä varmaankin polttelee sekä kirveensä että miekkansa koulutus, puolituisella ainakin lyhyt miekkansa ja Yashi oppinee pian suurmestarin taidot sauvan käytössä. Itse aioin kehittyä sekä tikarissa että rapierissa.

Normaalitaitojen suhteen minulla on suuret kehittymishalut. Tasojen maantietoa Yashi on opettanut jo pitkän tovin, minkä osaaja toivon jo pian olevan. Haluan oppia arkkitehtuuria ja pystyä rakentamaan vaikuttavia maamerkkejä Mondiin. Tarkempi tieto lohikäärmeistä ja epäkuolleista on myös suunnitelmissani ja toivon näitten taitojen opettajan löytyvän jostain sekä aikaa oppimiseen.

Olen myös saanut vaikuttavan kokoelman loitsukomponentteja kerättyä ja toiveissani siintää parhaat kuviteltavissani olevat aseet tikareina ja rapiereina. Unohtamatta toki lohikäärmenahkaista haarniskaa tai viittaa sekä jättiläisenvoimavyötä.

Tajuan, etten näitä kaikkia kerkeä taatusti tekemään, jos yhtäkään, mutta katsotaan mitä Asterius on polulleni asettanut. Nyt kuitenkin olen Mondissa ja kaikki näyttää paljon toiveikkaammalta, kuin vasta äsken Kuolleessa maassa

Viimeksi päivitetty ( 22.05.2007 14:58 )