Olet sivulla: Etusivu Henkilöt Dorfar Toricinpoika Blyskarats

Dorfar Toricinpoika Blyskarats

Dorfar on n. puolitoistametrinen raskasrakenteinen ja harteikas kääpiö. Hänellä on korpinmustat puolipitkät hiukset ja parta, joka on palmikoitu kahteen osaan. Silmät ovat oudot sillä näyttää, ettei niissä olisi ollenkaan valkuaisia vaan ne olisivat kokonaan mustat. Myös iho omalaatuisen harmaa ehkäpä hieman kivimäinen.
Nuoresta iästään huolimatta näyttää Dorfarin ilme vakavalta kuin vanhalta huolten murtamalla kääpiöllä. Silloin tällöin, nykyään kuitenkin harvemmin, saattaa hymy pilkahtaa suunpielissä mutta yleensä vain hyvien ystävien tai sukulaisten seurassa. Silmiinpistävänä tuntomerkkinä on myös koko kurkun yli menevä syvä arpi, joka yleensä on haarniskan tai huivin peittämä.

Dorfar liikkuu lähes aina mahdollisimman raskaasti haarniskoituna ja aseistettuna. Kädessään hän kantaa valtavaa kirvestä, jonka huhutaan kuuluneen itse Denwarfille. Vyöllään hänellä roikkuu miekka ja tikari sekä yleensä myös muita aseita. Arkitilanteissa vaatetus on hyvin pelkistettyä ellei jopa karua mutta juhlatilaisuuksissa hän pitää ylellisiä vaatteita sekä koruja ja kunnianosoituksia.

Otsikon hakukenttä 

Näyttö # 
# Artikkelin otsikko Lukukerrat
1 Dorfarin päiväkirjat (1.11.1016 ->) 645
2 Dorfarin viimeinen tahto, 9.12.1017, Krakatos 561
3 Kreivi Dorfarin turnajaiset v.1009 556
4 Tunnetun maailman henkilöitä 1457
5 Varjohaltioista 559
6 Dorfarin kohtaamia hirviöitä ja olentoja 602
7 Dorfarin ystäviä ja vihollisia 890
8 Dorfarin meriittejä 548
9 Blyskaratsin veljeskunta 601
10 Dorfarin kronologia 605

Sivu 1 / 2