Olet sivulla: Etusivu Henkilöt Kaizer Vonaday

Kaizer Vonaday



Kaizer syntyi 10.12.978 Darokinin Corunglainiin kohtalaisen varakkaaseen kauppiasperheeseen. Nuoruutensa Kaizer vietti sairastaen orkinsonin tautia, joka pitkälti vieraannutti hänet fyysisistä leikeistä. Osittain tästä johtuen hän kasvoi hennoksi ja laihaksi.

Melko nuorena hänen setänsä Millington Vonaday sai hänet kiinnostumaan Diulannan, tahdonvoiman ja lujatahtoisten sankarien kuolemattoman opeista. Kaizer innostuikin opista niin paljon, että rupesi hakeutumaan papin ammattiin, johon lopulta päätyikin.

Joskus vuosituhannen vaihteen jälkeen Kaizer kehittyi Diulannan opissa niin pitkälle, että osasi parantaa itseään vaivanneen orkinsonin taudin. Silloin viimeistään hän oli varma siitä, että hän tulisi selviytymään kaikesta uskomalla Diulannaan ja itseensä.

Vuonna 1007 Diulannan ylipappi Arnulf antoi Kaizerille tämän ensimmäisen tehtävän toimistoaskareiden ulkopuolelta. Hänen tuli mennä auttamaan Suoläänin paronia Robwais Karvajalkaa ja perustamaan pyhättö Diulannalle. Suoläänissä hän tutustui Robwaisiin ja tämän ystäviin, joiden seurassa hän koki senaikaisen elämänsä suurimmat seikkailut.


Tämän jälkeen hän vietti usean vuoden kehittäen perustamaansa yritystä, ja hoitaen erilaisia uskonnollisia tehtäviä. Vuonna 1014 Kaizer liittyi Dorfar Herowarfin, Robwaisin ja Yashi Rodon seurueeseen auttamaan Karameikosin kuningasta Stefania tämän ongelmissa. Myöhemmin kaikki oppivat, että tulevat ongelmat eivät suinkaan olleet pelkästään kuninkaan. Vuosi 1016 tullaan muistamaan Koiranpäivästä, sodasta jolloin humanoidit vyöryivät hyvien kansojen kimppuun. Kaizer taisteli sodassa merkittävässä roolissa muiden tunnetun maailman mahtavimpien henkilöiden kanssa. Vaikka sota voitettiin, niin osa uusista ystävistä ja kansan sankareista kuoli miljoonan siviilin ohella. Kaizerin henkilökohtaiset menetykset olivat myös valtavia. Koko Kaizerin perhe salamurhattiin ja perheen lähes koko omaisuus liiketoimineen tuhottiin.

Sotasaavutusten johdosta Kaizerille myönnettiin Runnellsin ja Mondin magistraatit, joita hän tulevaisuudessa aikoo Krakatoksessa sijaitsevan kirjastonsa - Tiedon Tornin - ohella kehittää.

Vuonna 1018 Tunnettua Maailmaa kohtasi valtava uhka. Thanatos oli päättänyt tuhota maailman sulkemalla muut kuolemattomat menneisyyteen ja samalla vaurioittaen Onttoa Maailmaa kunnes se tuhoutuisi ja tuhoaisi samalla päällysmaailmankin. Kaizer, Dorfar, Yashi ja Robwais kuitenkin onnistuivat estämään tämän.

Seikkailun päätyttyä kaupankäynnin ja varkaiden kuolematon Asterius ehdotti Kaizerille, että tämä tulisi hänen oppiinsa ja rupeaisi kulkemaan kohti kuolemattomuutta tämän seuraajana. Tämä sopi Diulannallekkin joten Kaizer vaihtoi uskontoa ja aloitti uuden vaihteen elämässään 16.9.1018.

Vaatimatonta 165cm pituista vartaloaan Kaizer verhoaa ylellisillä vaatteilla, käyttäen viittoja, kaapuja ja muuta huomiota herättävää. Myös arvokkaat korut ovat hänen suosiossaan. Vaarattoman oloista ulkoasua häiritsee koristeltu pistomiekka, jonka käytössä Kaizer lienee keskiverto kirjanoppinutta parempi. Viime aikoina hän on ruvennut käyttämään enemmän sauvaa aseenaan, johtuen siitä, että hän sai käsiinsä vahvan ja uniikin aseen; Koloromin Sauvan.

Otsikon hakukenttä 

Näyttö # 
# Artikkelin otsikko Lukukerrat
1 Mond ja Orcieto 1033