Mystara.net

Modrigswergien jäljillä ja Dorfarin matka ikuisen tulen maahan

"Syrklin on tarinan mukaan valmistettu Buhrgoreille*, heidän kuninkaalleen Surtille*. Kun lopulta se valmistui ja luovuttamisen aika tuli, niin modrigswergit sokaistuneena sen loistosta kieltäytyivät luovuttamasta sitä ja käyttivät Jättiläisensurman keihästä tappamaan Surtin pojan, Vinglarin, jolle sormus tuli luovuttaa. Tämä sai Surtin raivostumaan ja hän hyökkäsi mouldereiden kimppuun joukkoineen. Moulderit* pakenivat yhä syvemmälle maan alle, jättäen vanhat asuinsijansa ja omaisuutensa taakseen. Myös Syrklin katosi, sillä kerrotaan, ettei yksikään moulder kestä katsoa sen kauneutta haluamatta sitä itselleen. Kun Surt ei löytänyt sormustaan, hän loi mouldereitten vanhoihin käytäviin maagisia laavavirtoja, joita moulderit eivät voi ylittää tai alittaa. Vielä tänäänkin Syrklin on jossakin modrigswergien vanhoissa holveissa."

Morin tietää mouldereista melkoisesti. Hän kertoo, että hänen setänsä Durlum joutui kerran koboldien vangiksi Soderfjordissa*. Tämä oli virunut vuoden päivät tyrmässä, sillä koboldeille ei tympeä kääpiönliha kelvannut. Durlum tutki seiniä ja huomasi ne pehmeiksi. Hän kaivoi graniittikiveä käyttäen itselleen käytävän. Hän huomasi joutuneensa luolan osaan, jossa koboldit eivät viihtyneet, syykin paljastui, sillä se oli maahisten hautapaikka*. Eräs hautaholvi* oli muita oudompi ja Durlum murtautui sisään. Hän huomasi äkkiä salakäytävän haudassa. Tuota käytävää seuraten Durlum vaelsi yhä syvemmälle maahisten luoliin. Hän löysi maahisten vanhojen sieniviljelmiä, manufaktuureita ja esineitä. Erääseen seinään hän löysi kaiverretun kartan*, jonka hän jäljensi. Ikävä kyllä se on säilynyt vain osittain. Viikkoja harhailtuaan syvällä maan sisällä hän tuli muinaisen kaivoksen juurelle. Hän laskeutui alas kaivoksiin ja huomasi suonen olevan rikasta hopeasta. Kunnon kääpiönä Durlum keräsi hopeaa ja etsiytyi yhä syvemmälle kaivokseen. Viimein hän oli syvemmällä kuin tuskin kukaan kääpiö aiemmin, tai näin hän luuli. Yllättäen hän kuuli louhinnan ääntä, joka kuulosti perin tutulta. Hän alkoi itsekin hakkaamaan hulluna, toivoen kohtaavansa muita kääpiöitä. Kun yhteys viimein aukesi, ryntäsi Durlumin kimppuun joukko saastaisia modrigswergejä. Jälleen Durlum vangittiin ja tällä kertaa hänet vietiin modrigswergien tyrmään*. Ties mitä nämä olisivat aikoneet Durlumille tehdä, mutta Durlumin onnistui ostaa vapautensa antamalla eräälle moulderille jokin vanha maahisten esine ja luvaten näyttää paikan jossa niitä on lisää. Tilaisuuden tullen Durlum kuitenkin pakeni ja löysi tiensä ulos luolista, mukanaan tämä kartta ja kertomus.

Modrigswergit ovat outoa kansaa. Heidät karkotettiin muiden kääpiöiden luota joskus 62 e.kr. Karkotusta ennen he olivat ilmeisesti harjoittaneet epäpyhiä rituaalejaan vuosisatojen ajan. Heidän tiedetään palvoneen Karria*, Demoni- isää ja veljeilleen pimentohaltioiden kanssa. He pakenivat Pohjanperille ja kaivautuivat syvälle vuoristoon. He eivät ole sen koommin häirinneet Kivikotoa, vaan pysyneet poissa muiden kääpiöiden tieltä.

10.4.1013
Lähetän sanan Retameronille, että nyt on aika lähteä seikkailemaan.

6.5.1013
Retameron saapuu Craigin ja Alkinin kanssa täydessä varustuksessa. Kasaan omat retkiv/arusteeni ja ohjeistan isäni poissaoloni ajaksi.

7.5.1013
Otan Gorlumin ja Oricin mukaani ja lähdemme kohti Dengaria.

20.5.1013
Saavumme Dengariin ja kerron Balinille, että on aika lähteä matkaan. Hän sanoo tarvitsevansa kolme päivää valmisteluihinsa.

24.5.1013
Lähdemme kohti Soderfjordia.

24.6.1013
Saavumme Soderfjordin kaupunkiin. Kyselen Dwalinniä mutta häntä ei ole näkynyt. Vietämme yön kaupungissa.

25.6.1013
Lähdemme kohti Castellania.

4.7.1013
Saavumme Castellaniin. Kyselemme paikallisilta tietävätkö he mitään muinaisesta maahisten kaupungista. Tietoa ei ole. Abu Bhat niminen heppu osaa piirtää meille kartan lähialueesta.

5.7.1013
Lähdemme tutkimaan läheistä vuoristoa Castellanista etelään. Tutkimme ensin kolme päivää jalan.

8.7.1013
Alan tutkia aluetta lentäen. Seuraavan päivän aikana löydän polun pohjois- etelä suunnassa. Polulta löytyy omituisia kiviröykkiöitä. Törmään myös kolmeen kuolleeseen koboldiin ja lopulta löydän 5m korkean luolan suuaukon Odharjokullin rinteeltä. Palaan muiden luo.

11.7.1013
Opastan muut polulle.

12.7.1013
Lähdemme seuraamaan polkua Odharjokullia päin.

15.7.1013
Saavumme ensimmäiselle kiviröykkiölle.

16.7.1013
Saavumme luolalle. Olemme jo päätelleet sen olevan tulijättien luola. Lähetämme muut kolmen päivän matkan päähän pohjoiseen ja odottamaan minua Balinia ja Retameronia. Päätämme astua sisään portista. Heitän koputuksen ja se aukeaa suurella äänellä. Huomaamme, että ovessa oli ansa mutta onnistumme välttämään sen. Jatkamme keskimmäistä käytävää ja saavumme ovelle. Avaan oven, jonka takana näen epäilyttävän huoneen. Sen toisella laidalla on myös ovi. Levitoin huoneen poikki ovelle. Avaan sen ja laukaisen samalla ansan. Lattia aukea allani ja sieltä paljastuu neljä tuli salamanteria tulisilla hiilillä loikoilemassa. Samalla toisella seinällä olevan oven kohdalla putoaa rautaristikko. Se osuu melkein Baliniin ja Retkuun mutta Retku ottaa sen sievästi vastaan käsivarsilleen. Palaamme takaisin alkuun. Jatkamme matkaa oikealle johtavaan käytävään. Kävelemme alaspäin kun kuulemme takaa loiskahduksen ja infranäkö heittää punaiselle. Balin ja Retku pistää juoksuksi mutta minä poika levitoin. Balin kompastuu mutta saan napatuksi hänet ennen kuin kiehuva öljy ehtii kohdalle. Saavumme huoneeseen, jossa on epäilyttävä ovi ja iso vipu seinällä. Löydämme oven edestä ansan ja päätämme poistua. Jatkamme kolmanteen käytävään ja törmäämme viiteen tulijättiin. He hyökkäävät heti kimppumme, kun emme pysty selittämään läsnäoloamme. Saamme kaikki viisi jättiä surmatuksi ilman suurempia vammoja. Raahaamme ruumiit tulisalamantereiden luo. Jatkamme tunnelia eteenpäin mutta jätti yllättää minut ja saa iskun läpi. Huomaamme kahdentoista jätin hyökkäävän kimppumme. Mukana on myös shamaaneja. Tapamme yhdeksän jättiä ja loput pakenevat. Balin on haavoittunut pahasti joten juotan hänelle parannusjuomaa. Päätämme vetäytyä ulos. Lukitsen portin velholukolla. Onneksi Retkulla on regeneraatio-sormus. Leiriydymme hieman kauemmas luolan suuaukolta, että saisimme nukkua rauhassa jättien kolkutukselta.

17.7.1013
Olemme päättäneet neuvotella jättien kanssa päästäksemme maahisten kaupunkiin, jonne johtavan reitin oletamme olevan täällä. Menen aukaisemaan lukitun portin ja jätit ovat meitä vastassa helvetinkoirien ja varsijousien kera. Saan uskoteltua, että meillä on hyvät aikeet ja haluamme pahaa ainoastaan modrigswergeille (2000 kp:n hintaan). He suostuvat opastamaan meidät oikealle reitille jos tuomme kuuden kuukauden sisällä heille modrigswergien kuninkaan pään. Jos emme tuo niin he kostavat perheillemme. Tulijätit ohjasivat meidät sisälle vuoreen ja sorruttivat käytävän takanamme. Ei muuta kuin eteen ja alaspäin. Käveltyämme yli kaksi kilometriä luolastossa huomasimme seinässä oudon savisen kohdan. Tutkittuamme sitä tarkemmin huomasimme sen olevan ontto. Kaivauduimme läpi ja löysimme huoneen, jossa maahisten riimuja. Tulkitsimme ne tienviitoiksi Culayhin ja Faluniin. Oli kuitenkin jo ilta, joten leiriydyimme.

18.7.1013
Yöllä meidät herätti jonkinlainen jättiläiskoppakuoriainen, joka oli vaaraton. Lähdimme seuraamaan tienviittoja kohti Falunia, jonne on matkaa noin 14 kilometriä. Matkanteko on hidasta ja leiriydymme matkalle.

19.7.1013
Aamuyöstä Balin herätti meidät kuultuaan ääniä tulosuunnasta. Valmistaudumme vastaanottamaan oliot, jotka tunnistamme puheesta koboldeiksi. Niitä on kymmenen. Tervehdimme niitä nuolisateella ja ne yrittävät paeta. Yritämme estää paon nuolilla mutta kaksi pääsee pakoon ja yksi jää pökertyneenä paikalle. Kuulustelemme sitä koboldeista ja maahisista. Hän kertoi koboldeja olevan Culayssa ja Falunissa. Otimme sen oppaaksi ja jatkoimme matkaa. Saavuimme risteykseen, jossa suurempi ilmeisesti maahisten tekemä käytävä jatkui suoraan ja pienempi koboldien karkeasti tekemä kääntyi. Koboldi yritti ohjat meitä pienempään mutta tivasimme siltä tietoa toisesta käytävästä. Se oli kauhuissaan mutta kertoi sen vievän maahisten hautausmaalle. Pakotin sen mukaan ja suuntasimme kohti hautausmaata. Saavuimme pian perille Faluniin ja pystyimme vertaamaan aluetta Morinilta saamaani karttaan ja saimme paikannettua itsemme. Koboldi ei suostunut jatkamaan, joten päästimme sen vapaaksi. Etsimme hautaa, josta löytyisi Durlumin kuvaama salaovi. Etsintä oli vaikeaa mutta huomasimme kartassa merkinnän vanhat haudat. Ne sijaisivat lähempänä oletettua koboldi asutusta, joten se sopi paremmin Durlumin kertomukseen. Lähdimme kohti vanhoja hautoja. Törmäsimme matkalla koboldeihin ja ruostehirviöihin. Välttelimme kuitenkin konfliktia. Löysimme hautaholviston ja haudan, jossa oli salaovi. Samalla näimme(haistoimme) lähistöllä saman omituisen ryhmän humanoideja, joista olin kuullut jo aikaisemmin. Siinä oli samat peikko, koboldi ja örkki, jotka eräs kääpiö oli kohdannut Karameikosissa. Ne polttelivat sikareita ja puhelivat leppoisasti. Kuulimme mielenkiintoisen keskustelun. He puhuivat Kollista[1], Psaghista , Hohtavasta[2], Pikkusarvesta ja Haukrinista. Lähdimme ryömimään pitkin salakäytävää(1,5m*1,5m*1m). Retkulla taisi tulla paikat kipeäksi. Löysimme kaivostoimintaan liittyvän paikan, jossa pystyimme leiriytymään turvallisesti.

20.7.1013
Jatkoimme levättyämme matkaa kaivoksiin, mistä löysimme hissin, joka sopi Durlumin tarinaan. Laskeuduimme kuilun pohjalle, missä näimme hopeasuonen, mikä oli rikkaampi kuin mitä minä tai Balin oli koskaan nähnyt. Lähdimme etsimään jälkiä modrigswergeistä. Törmäsimme useassa käytävässä laavavirtoihin ja pariin otteeseen ryhmään suuria tuhatjalkaisia. Yhdessä kohtaa katosta pudottautui jotain outoja mömmöjä niskaan kaksi kappaletta pahat mielessä. Me tapoimme ne heti. Vihdoinkin löysimme n. 20 modrigswergiä kaivamassa. Päätimme mennä piiloon niiltä ja seurata sitten niitä mihin ne olivatkaan menossa. Ne kuitenkin paikansivat meidät ja pakenivat. Päällepäsmäri muuttui näkymättömäksi ja lampsi tiehensä pienen sanailun jälkeen. Lähdimme tutkimaan muita käytäviä ja löysimme pari huonetta. Niissä oli jonkinlaiset tähystysaukot korkealla katonrajassa, joista muilutimme itsemme sisään. Sillä oli käytävä, josta pääsi huoneeseen, missä oli n. 30 sotilasta mukanaan kaksi kersanttia ja kapteeni. He olisivat halunneet pidättää meidät mutta emme suostuneet ja kahinaksihan se meni. Tapoimme kersantit ja neljä sotilasta. Kapteeni regeneroitui huimaa vauhtia, joten se jäi henkiin käsittelystäni. Lopulta ne perääntyivät ja kapteeni lensi pois. Hämmästelimme suurta magian määrää ja hienoja varusteita. Päätimme vetäytyä sillä moiset magialla varustetut kapteenit ja muut saivat olomme levottomiksi. Menimme hissille asti mutta se oli ylhäällä. Levitoin ylös mutta siellä oli modrigswergejä. Seisahduimme hetkeksi miettimään tilannetta, kunnes Balin kuulee outoa ääntä kauempaa käytävästä. Käyn katsomassa mikä siellä on ja huomaan äänen tulevan maan alta. Poistumme ko. käytävästä hissikuilua ylöspäin ja jäämme odottelemaan ketä sieltä oikein mönkii. Hetken aikaa odoteltuamme ilmestyy kuilulle hahmoja. Kuuluu taistelun ääniä. He rakentavat vaijerisysteemiä. Huomaamme etteivät he ole modrigswergejä. Retameron menee lähemmäksi katsomaan. Käy ilmi, että he ovat pimentohaltijoita ja johtajat esittäytyvät toisen varjon käärme Kalahaaksi, joka on jonkun sulkakäärme Xatapechlin lähettämä ja toinen on ns. tunnelintekijä. He ovat etsimässä haltianeitoa, jonka modrigswergit ovat ryöstäneet sitoakseen hänen sielunsa taikaesineisiinsä. He vaativat meitä mukaansa. Lähdemme etenemään luolassa ja löydämme kaupungin. Lennämme näkymättöminä kaupungin yli. Haltiat saavat vainun ja kaukosiirrymme huoneeseen, missä ko. haltianeito on. Huoneessa on myös modrigswergien ahjonvartija. Alkaa raivoisa taistelu, jonka tuoksinassa ahjonvartija manaa esiin jonkin infernaalisen otuksen mutta surmaan hänet heti sen jälkeen. Taistellessamme pirua vastaan haltiat vapauttavat neidon. Retameron lyödään maahan ja ahjonvartija nousee, vaikka irrotin siltä raajat ja pään. Tilanne on epätoivoinen, joten syöksymme tunnelintekijän tekemään onkaloon. Hän itse jää pidättelemään vihollista. Syöksymme tunneliin, joka menee erittäin syvälle maan uumeniin

Tipumme onkalossa (minä, Retku, Balin, Kalahas ja haltianeito) useita päiviä, ehkä kaksi sillä ajantaju on mennyt. Alastulo tapahtuu kuitenkin pehmeästi ja huomaamme olevamme onkalossa, jonka toisesta päästä kajastaa valoa ( ei kuitenkaan hirrrveeetä sellaista). Tunnelintekijän uhraus on pelastanut meidät ainakin toistaiseksi. Päätämme levätä luolassa hetken ja lähteä sitten tutkimaan missä me oikein olemme.

Onkalo vie suuren vuoren rinteelle, minkä alapuolelle levittäytyy viidakko. Taivaalla paistaa aurinko, mikä on erilainen kuin astuessamme tulijättien luolaan. Kalahas väittää, että olemme “Ikuisen tulen maassa“, paikka josta heidän heimonsa ns. vaeltajat ovat kertoneet. Tämä paikka sijaitsee jopa heidän luoliensa alapuolella ja aurinko paistaa täällä koko ajan, yötä ei siis ole koskaan.

Mokomista puheista huolimatta lähdemme etsimään vastausta kysymykseen: Missä Karrissa sitä nyt ollaan? Laskeudumme alas viidakkoon ja aloitamme sivistyksen etsimisen. Matkaamme eteenpäin pitkän aikaa mutta aurinko ei todellakaan laske. Viidakon kuumuus ja jatkuva valo (ei loitsu) tekee minut ja muutkin kohta hulluksi. Pimentohaltioiden on täytynyt peittää herkät silmänsä.

Ajan kulkua on mahdoton mitata mutta eräänä “päivänä“ (helvetti vieköön täällähän on koko ajan päivä) kohtaamme liskomiehiä. Yritämme lähestyä niitä rauhanomaisesti mutta kieliongelmat estää järkevän keskustelun. Elekielellä yritämme saada selville missä päin mahdollisesti olisi ihmisiä ja kun vielä vahvistan selitystä kullalla alkavat liskomiehet opastaa meitä jonnekin. Matkustettuamme pari “päivää“ jättävät liskomiehet meidät ja katoavat viidakkoon.

Törmäämme kuitenkin pian jonkinlaiseen alkuasukkaaseen, jolla on kivinen keihäs. Yritän lahjoa sitä paremmalla eli teräksisellä mutta se tyhmä vain teloi itsensä sillä. Retameron antaa sille ruokaa ja se rauhoittuu. Alkuasukas opastaa meidät kyläänsä, missä meidät otetaan ystävällisesti vastaan. He esittelevät meille heti omituisen ruumiin, joka ei selvästikään ole heidän heimoaan. Alkuasukkaat olettavat meidän tulleen hakemaan ruumista. En tiedä mistä ne sellaisen saivat päähänsä. Hautaamme ruumiin ja saamme sillä olleet tavarat haltuumme. Siltä löytyy kaikenlaista rojua mutta myös jotain mielenkiintoista eli kartta (selitykset). Kartta on kuitenkin vaikea kiinnittää maastoon ja teksti siinä on kielellä jota meistä kukaan ei osaa. Alkuasukkaat näyttävät meille mistä suunnasta tuo kuollut mies saapui. Kommunikaatio on vaikeaa mutta onnistuu, koska Retameron huomaa yhtäläisyyksiä alkuasukkaiden ja traladarankielessä.

Lähdemme lentäen siihen suuntaan, josta se heppu oli muka saapunut. Matkaamme taas jonkin aikaa, vaikea sanoa kuinka pitkään kun törmäämme pimentohaltija partioon heillä on vankinaan nuori kaunis neito. Kalahas kertoo, että nämä pimentohaltijat eivät ole heidän heimoaan vaan he olivat eronneet toisista ja matkanneet syvemmälle maan uumeniin. Nämä olivat heidän vihollisiaan joten päätimme hyökätä heidän kimppuunsa ja vapauttaa tuo neito, jota Retku pitää erittäinkin viehättävänä. Yllätämme heidät ja hakkaamme heidät melko helposti silpuksi siitäkin huolimatta, että niillä on jotain omituisia lentoliskoja ratsuina. Taistelun tuoksinassa Kalahas kuitenkin pakenee ja vie haltianeidon mennessään. Emme lähde takaa-ajoon sillä tästä viidakosta olisi lähes mahdotonta löytää yksittäinen haltia pariskunta. Nyt meillä oli vielä lisäksi tämä nainen riesanamme. Retameron ei kuitenkaan pidä häntä yhtään pahana matkaseurana. Saamme hänen höpinöistä sen verran selvää, että hänen nimensä on Zorena, Toralai-heimosta ja hän kuuluu kansaan nimeltä Neathar[3]. Zorena lähtee opastamaan meitä jonnekin ja seuraamme häntä.

Matkustamme viidakossa jälleen useita “päiviä“ ja eräänä “päivänä“ kimppuumme hyökkää dinosaurus. Zorena lähtee juoksemaan sitä karkuun ja tippuu jyrkänteeltä ja me jäämme poikien kanssa tappamaan sitä. Se häviää heti ensimmäisestä iskusta ja tajuamme, että se olikin vain halpa illuusio. Lennän nostamaan Zorenaa ja hän onkin yllättäen täysin kunnossa, koska on tippunut suuren verkon päälle. Joku ilmeisesti haluaa leikitellä kanssamme. Jatkamme tästä huolimatta matkaamme.

Jonkin aikaa matkustettuamme löydämme jo rappeutumassa olevan pyramidin. Kiipeämme pyramidin päälle ja löydämme sieltä aukon, joka johtaa pyramidin sisälle. Yritämme saada Zorenalta jotain selitystä ko. pyramidin olemassa ololle mutta kieliongelmat ovat jälleen esteenä kommunikoinnille. Laskeudumme pyramidin sisälle ja sieltä löytyy areena, jolla on luurankoja, sekä valtaistuin, jolla myös lepää luuranko. Kun tulemme areenalle heräävät nuo luurangot henkiin ja valtaistuimella oleva heppu esittelee itsensä muinaiseksi Azca[4] kuninkaaksi Ochtaczilatliksi. Samalla kuulostaa siltä, että luukku, josta tulimme sisälle olisi sulkeutunut. Hän kertoo, että hänet kirottu tänne ikiajoiksi katsomaan noiden muiden luurankojen pelaamaa omituista peliä. Ehtona sille pois pääsyllemme on tuon pelin voittaminen. Kuuntelemme seikkaperäisesti säännöt ja suostumme. Tarkoituksena saada pallo melko korkealla olevasta ”lokosesta” ja toista puolta saa estää kaikilla konsteilla tekemästä samaa. Minä, Retku, Balin ja Zorena olemme samalla puolella. Pallo heitetään keskelle kenttää ja kaikki ryntäävät sen kimppuun. Zorena on ensimmäisenä pallossa kiinni ja seuraavaksi tulevat luurangot, jotka hakkaavat Zorenan tajuttomaksi. Me muut saavumme paikalle ja heittelemme luurangot ulos kentältä ja minä lennän ”lokoselle”, minne Retku heittää pallon ja laitan sen siististi läpi. Olemme voittaneet!!!! Kuningas ei kuitenkaan ole tyytyväinen ja syyttää meitä vilpistä. Suostumme uusinta erään, jossa ei ole sallittua mm. lentää. Zorenalle annamme regeneraatiota sormeen, että pää ei olisi niin kipeä. Uusinta erässä me yksinkertaisesti hakkaamme nuo luurangot tohjoksi ja lopulta heitämme pallon lokoseen. Palkkioksi kuningas antaa meille pari korua ja vapautemme. Poistumme paikalta tyytyväisinä sillä se oli yllättävän hauskaa.

Jatkamme matkaa viidakossa ja leiriydymme sopivan hetken tullen. Ollessani vartiossa päälleni tippuu jokin möhkäle. Huomaan pimentohaltian, joka yrittää ryöstää Zorenan. Hyökkään hänen kimppunsa mutta maa jalkojeni alla muuttuu pehmeäksi ja uppoan siihen. Haltia lähtee lentämään nahkasiivellä karkuun ja minä lennän itseni irti pehmeästä maasta ja lähden perään. Ammun varsijousellani haltian lentopeliä, kunnes se tippuu viidakkoon. Kun saavun paikalle alkaa tulitaistelu, jossa saan niin paljon vahinkoa, että minun täytyy paeta paikalta. Menen takaisin leiriin hakemaan muita. Lähdemme yhdessä jäljittämään tuota neidonryöstäjää.

Takaa-ajoa kestää pitkään (en tiedä miten pitkään mutta pitkään kuitenkin), kunnes yhytämme heidät. Zorena ja se haltia, jonka nimi muuten on Caryldian, paljastuvat rakastavaisiksi. Haltia on itse asiassa kenraali Schattenalfeimista[5], mikä selittää sen, ettei hän taipunut kovin helposti vasamasateeseeni. Hän lupaa ohjata meidät pois viidakosta ihmisten ilmoille. Lähdemme pikimmiten matkaan.

Matkaamme jälleen viidakossa, kunnes saavumme suolle. Sen nimi on jotenkin tuttu, Malpheggi[6]. Siellä asustaa liskomiehiä, joiden opastusta tarvitsee jos meinaa päästä hengissä suon yli. Jäämme odottelemaan suon laidalle ja pian paikalle saapuu liskomiehiä kyselemään asiaamme. Muutaman kultapalan hintaan he lupaavat viedä meidät suon yli ja lähdemme välittömästi matkaan.

Melkein heti suon toiselta puolelta alkaa Traladara[7] tai siis paikka jota he kutsuvat Traladaraksi. Siellä Caryldian opastaa meidät Issos - nimiseen kaupunkiin. Jokaisella kaupungilla Traladarassa on oma kuninkaansa, jotka ovat liittyneet löyhästi yhteen. Käymme tapaamassa paikallista hallitsijaa. Kyselemme häneltä lähinnä heidän historiastaan ja naapureista. Traladaralaisten pahimpia vihollisia ovat Atlas-meren puolituismerirosvot!!! Heidän tärkein kaupunkinsa on Corescos, jonne päätämme matkata seuraavaksi. Caryldian ja Zorena jäävät tänne viettämään aikaa majatalossa. Kiitämme haltiaa opastuksesta ja hän antaa meille kulkuluvan Issarthyliin, mikä on heidän pääkaupunkinsa ja missä hän normaalisti oleilee.

Saavuttuamme Corescosiin menemme paikalliseen majataloon, missä tapaamme bardin. Pyydämme häntä kertomaan meille paikallisia tarinoita ja kertomaan yleisesti tästä maailmankolkasta. Kerromme hänelle ”hurjia” tarinoita maasta, jossa aurinko laskee ja nousee eikä mollota koko ajan kuten täällä. Hän tekee meille karkean kartan tunnetusta maailmasta, josta näkyy missä päin maailmaa me oikein olemme. Omituiselta ruumiilta löytyneessä sormuksessa on jonkinlaisen majakan kuva ja kysymme mistä mahdollisesti voisimme löytää majakoita. Vastaus on Milenia[8]. Siellä on kuulemma myös oraakkeleita, jotka voisivat auttaa meitä. Bardi laulaa suurista sankareista, jota taistelevat maaseudulla viliseviä hirviöitä vastaan.

Matkaamme Corescosista laivalla Milenian pääkaupunkiin Corisaan. Milenia muistuttaa Traladaraa mutta on kehittyneempi ja sivistyneempi. Corisa on upea kaupunki täynnä temppeleitä ja muita upeita rakennuksia. Myös täällä tunnutaan palvovan Halavia ja muita tuttuja jumaluuksia. Milenia muistuttaa myös hyvin paljon Thyatista. Ostamme paikalliset vaatteet (tooga ym.) ja menemme kylpylän rentoutumaan. Tämän jälkeen alamme etsiä henkilöä, joka voisi auttaa meidät kotiin. Corisassa on magian akatemia, joten suuntaamme sinne. Akatemiassa tapaamme Amnethon nimisen maagin ja hänen apulaisensa Eratethonin. Saamme myös heidän päänsä pyörälle tarinoillamme ja varsinkin kun kerron, että kaukosiirto on mahdollista ja Amnethon väittää, että se ei ole mahdollista kuin teoriassa. Amnethon kertoo kuinka legendaarinen kuningas Milen on perustanut heidän valtakuntansa. He eivät kuitenkaan osaa auttaa meitä muutoin vaan neuvovat meitä menemään oraakkelin tykö. Koska emme tiedä missä tällainen oraakkeli on ostamme meille orjan oppaaksemme.

Lähdemme lentäen orjamme opastuksella kohti lähintä oraakkelia ja päästyämme perille päästämme orjamme vapaaksi. Oraakkeli suostuu neuvomaan meitä mutta hänen vastuksensa on juuri niin epämääräinen kuin osasi olettaakin: ”Vastaus on tiedossa. Tieto on valossa. Mistä valo tulee?” Tietoomme on jo aiemmin tullut, että Laroun on Milenian tiedon keskus, joten päätämme suunnata sinne.

Matkamme kohti etelää ja Larounia kestä muutaman unen[9] ja lopulta pääsemme turvallisesti perille. Milenia on erittäin rauhallinen ja turvallinen maa vailla vaaroja. Larounissa asetumme majataloon lepäämään. Alamme etsiä tietoa kirjastoista mutta mitään ei tunnu löytyvän. Satamassa tapaan omituisen miehen, joka katselee merelle. Hän puhelee omituisia asioita ja tuntuu aivan kuin hän tuntisi minut. Käyn useana päivänä tapaamassa häntä ja tämä vaikutelma pysyy. Käymme jopa hänen kotonaan tapaamassa häntä. Lopulta menemme vaatimaan häneltä selitystä ja hän kertoo olevansa Trogaligos Larounilainen ja hän sanoo odottaneensa meitä. Hän tuntee myös miehen, jonka ruumiin löysimme. Trogaligos kertoo hänen olleen Eptathon-niminen nithialainen, joka nähtävästi oli kuollut tutkimus- ja kartoitusmatkallaan. He kuulemme olivat ystäviä ja kuuluivat samaan järjestöön. Järjestön toimenkuva jää hieman epäselväksi mutta hän sanoo heidän tienneen meidän saapuneen Ikuisen tulen maahan heti alusta alkaen. Trogaligos sanoo odottaneensa meitä saapuvaksi siitä lähtien. Hän sanoo pystyvänsä ohjaamaan meidät pois täältä, koska emme kuulu tänne ja että me voisimme aiheuttaa vain hämminkiä täällä. Meille on varattu paikat laivassa, jolla meidän tulisi matkustaa suuren meren yli Nithiaan[10] ja sitä kautta pois. Lähdemmekin pian matkaan. Meidän täytyy Balinin kanssa ottaa Kogoloro[11] nimet ettemme herättäisi niin paljon huomiota. Olemme siis Balinol ja Dorfaralla Kolmstatista.

Viikon laivamatkan jälkeen törmäämme merirosvoihin. Joudumme menemään heidän mukanaan merirosvojen asuttamalle saarelle, minne matka kestää neljä päivää. Saarella Emilio Handkbar -niminen merirosvokapteeni lupaa ohjata meidät suuren meren yli jos voitamme hänet juomakilpailussa. Säännöt ovat helpot: Viimeisenä pystyyn jäänyt voittaa. Aloitamme kisan välittömästi. Ensimmäisinä tippuvat Retameron ja Balin mutta minä Emilio jatkamme. Lopulta kolmenkymmenenneljän (34) paukun jälkeen tajuntani sumenee. Kun herään käy ilmi, että me sammuimme Emilion kanssa samaan aikaan ja hän lupaa viedä meidät meren yli. Lähdemme heti matkaan kun olo paranee.

Viiden päivän laivamatkan jälkeen hyökkää valtava merihirviö kimppuumme. Sen suuret lonkerot kiertyvät laivamme ympärille ja alkavat rutistaa laivaa kasaan. Alamme minä, Balin, Retameron ja Emilio hakkaamaan hulluina lonkeroita kunnes saamme lopulta kaikki lonkerot poikki ja merihirviö tuhoutuu. Laivamme on kuitenkin täysin merikelvoton ja sen korjaamiseen menee kaksi päivää.

Jälleen viikko matkaamista ja saamme näkyviin horisontissa leijailevat linnut. Se kuulemma tietää maan olevan lähellä. Ja sitä paitsi ne eivät kuulemma ole lintuja vaan lentoliskoja. Meillä menee vielä viikko kunnes saavumme jälleen maihin. Hyvästelemme Emilion ja jatkamme matkaa jalan.

Trogaligos kertoo, että olemme nyt Nithiassa. Rannikolta kolmen päivän matkan päässä on Latotepin kylä ja siitä päivä Ranakin kylään. Ranakista on päivä Tothusiin ja Tothusista päivä Nithusiin. Matka on erittäin leppoisa ja rauhallinen. Nithusin jälkeen saavumme päivän kuluttua Bisurin linnakkeeseen ja sieltä on enää päivän matka päämääräämme Tarthisiin. Vietämme yhden päivän Tarhisissa ja käymme mm. Eptathonin kotona.

Tarthisistä matka jatkuu veneellä järven yli. Venematka kestää neljä päivää ja saavumme Hutaakanien[12] laaksoon. Tapaamme täällä Xaquafix-nimisen hutaakanin. Hutaakanien luota suuntaamme kulkumme kohti pohjoista ja Kogolorien asuinaluetta.

Matkustettuamme kaksitoista päivää kukkuloilla hyökkää kimppuumme allosauruksia. Taistelu on verinen ja ne nappaavat Retameronin ja Balinin käsiinsä ja pakenevat paikalta. Minä lennän ne kuitenkin kiinni ja saan ystäväni vapautettua. Allosaurus episodin jälkeen törmäämme kuuden päivän kuluttua kogoloropartioon ne ovat tulossa Bergholmista, missä poikkeamme.

Bergholmista kestää viisi päivää Yohtiin, missä silmämme sidotaan ja meitä ohjataan sokeina seuraavat kaksi päivää. Lopulta saavumme majakalle, jota oraakkelin lausuma ja Eptathonin sormus kuvasi. Täältä käsin toimii myös järjestö, johon mm. Trogaligos, Eptathon ja Xaquafix kuuluvat. Majakan ympärillä on kylä, jossa asuu kaikkien rotujen edustajia sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä. Täällä saamme lopulta vastauksia useisiin kysymyksiimme.

Lopulta meidät ohjataan ”hissiin”, mikä vie meidät takaisin Tunnettuun maailmaan pois Ontosta maailmasta. Trogaligos vannottaa meitä olemaan kertomatta kenellekään kokemuksistamme ja pyytää lisäksi, että vaientaisimme Claransa -nimisen velhottaren, joka kauppaa Ontosta maailmasta kertovaa kirjaa Tunnetun maailman hallitsijoille. Hyvästelemme hänet astumme hissiin. Hissimatka kestää neljä päivää ja lopulta se pysähtyy. Astumme ulos ja huomaamme olevamme taas luolassa jonka päässä näkyy valoa. Kävelemme ulos ja saavumme ruohoarolle. Meillä menee jonkin aikaa ennen kuin meille selviää, että olemme Atruaghinissa ja sitten lähdemme lentäen kohti Vergeä.

17.2.1014
Minä, Retameron ja Balin saavumme Vergeen. Tapaamme Halian mutta kiirehdimme heti matkaan.

18.2.1014
Olemme Belfrastissa.

21.2.1014
Saavumme Odharjokullin luo. Juttelemme viiden vuoden jatkoajasta sopimukseemme pienen lahjonnan jälkeen. Lähdemme saman tien noutamaan Craigia, Alkinia, Gorlumia ja Oricia Castellanista. He ovat ihmetelleet mihin katosimme mutta aika oli kuulemma muuten mennyt hyvin lähinnä ryypätessä. Lähdemme kotimatkalle.